maanantai 28. lokakuuta 2013

Kerrassaan hienoa

Ollut taas jälleen kerran aivan upeeta ja mahtavaa!...eli ei. Viime viikolla kampaajalla päästä tuli suomiperuukin näköinen, mutta se asia onneksi korjautui nopeasti, kun ihana poikaystäväni kävi ostamassa turkoosin suoravärin, jolla värin sai taitettua mukavammaksi. Sitten mökkeiltiin ja muuta ja oli kivaa JEE. Eli ei ihan kurjaa ole ollut.

MUTTA. 

Eilen tulin takaisin Lahteen ja...tadaa...hävitin kännykkäni! V*TUTTI. Etenkin kun hävitin sen n. 200 m matkalla linja-autoasemalta kämpille tai linja-autoon. Huokaus. 

Tänään päivä alkoi niin kivasti, että heräsin puoli kuudelta, kun en ollut tuota herätyskelloa säätänyt oikeaan aikaan. Jipii. Nukuin kyllä vielä siitä jonkin aikaa. Ja sitten vielä vähän aikaa, koska ei kuitenkaan voinut syödä aamupalaa, koska oli paasto, koska verikoe. Eli sitten heräsin ja hoidin aamutoimet ja lähdin vajaan 6 kilometrin aamulenkille, koska en tiedä miksi en voinut mennä bussilla. Ja vaatetta oli IHAN LIIKAA ja meinasin läkähtyä ja kuolla tai ainakin melkein. Ja satoikin vähän vielä. Eikä ollut kelloa mistä katsoa aikaa, koska ei tosiaan ollut sitä kännykkää. Eli porhalsin nopeammin kuin oli tarve. Ja olin ihan hikinen sitten niin kivasti. Verikokeesta päätin suosiolla tulla takaisin bussilla. Se meni ihan kivasti vaikka se maksaa aika helkutisti. 

Kämpillä oli pakko nukkua lisää ja oli kylmä ja nälkä. Söin kyllä ensin. Epäterveellisesti. Päikkäreiden jälkeen sitten uudella puhdilla ensin poliisilaitokselle, jossa ei ollut tietoa kännykästä. Sitten koululle hakemaan opiskelijatodistus ja viemään se Oppilastalolle ja kertomaan, että ilmoittavat äidille, jos avaimet saa aiemmin, koska oma puhelin hävöksissä. Ja koululle mennessä sain tosiaan kaksi pussia leipää. Omnomnom. Ja jumalan siunausta. Oli hienoa. Ehkä käännyn nyt uskoon. Sillä mikäpä sielu ei olisi ostettavissa ruualla. Kieroutunut mieli on sellainen, sanon minä. Mutta anygay. Sieltä Oppilastalolta sitten linja-autoasemalle poikkesin kotimatkalla ja kysyin sieltä puhelinta. Ei ollut. Siis kotiin. 

Äiti soitti tuonne Heinolan tallille (ei siis hevostallille, vaan linja-autotallille), mutta sielläkään ei oltu puhelinta nähty (tai bussia siivotessa ei oltu nähty). En varmaan ikinä enää saa rakasta puhelintani takaisin, jonka näyttö on aivan paskana. Liittymä on kuoletettu (vielä väliaikaisesti siinä toivossa, että joku rehellinen sielu veisi sen poliisiasemalle). Ehkä hankin kokonaan uuden kortin ja numeron ja aloitan puhtaalta pöydältä! Oon kyllä kiintynyt tuohon vanhaan numeroon, ollut jo sen kymmenen vuotta varmaan sama. Nyyh. 

Että hienoa aikaa elän. No on elämä muuten hyvä onneksi. Mutta kyllä nakertaa. Jos sais varaluurin ja ostais veronpalautuksilla itelleen uuden puhelimen. Tosin Gigantissa olisi tarjous 3.11. asti, että voisi tilata ilman postikuluja. Ois ihana pinkki puhelin siellä niin! Olisin oikein söpö kuulkaas sinisellä tucalla ja pinkillä luurilla! 

Siinä teille yksisarvinen. Koska YKSISARVINEN. Miettikää nyt.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti